Systemaattisen
kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on tuottaa näyttöön perustuvaa tietoa
hoitotyön maailmaan. Systemaattisella kirjallisuuskatsauksella saatua tietoon
perustuvaa näyttöä voidaan käyttää hoidon laadun, tulosten ja hoitoon liittyvän
päätöksenteon kehittämisessä ja tukemisessa.
Systemaattisen kirjallisuuskatsauksen toteutus
1. Käytä
systemaattisen kirjallisuuskatsauksen toteutukseen ohjeita, vahvistaaksesi
tutkimusta. Systemaattisen kirjallisuuskatsauksen toteutukseen olevia ohjeita
ovat esimerkiksi Prisma ja JBI:n julkaisema Reviewers Manual. Yleensä
systemaattisen katsauksen tekemiseen valitaan yksi ohjenuora, jonka mukaan
systemaattista katsausta tehdään.
2. Tutkimusongelmaa
tarkastellaan kriittisesti. Tutkimuksen taustaan tutustutaan ja tutkimuksen
tarvetta ja hyödynnettävyyttä pohditaan.
3. Muotoillaan
tutkimuskysymys. Hyvä tutkimuskysymys voi ohjata aineiston rajausta ja
aineiston analysointitavan valintaa.
4. Keskeiset
käsitteet määritellään
5. Aineista
rajataan käyttämällä PICOS (population, phenomena of interest, context)
protokollaa. Tutkijan tehtävänä on päättää millaisia tutkimuksia ja millaisen
näkökulman hän valitsee tutkimustehtäväänsä ja millaiset rajaukset tuottavat
parhaimmat vastaukset tutkimuskysymyksiin.
6. Valitaan
hakusanat ja viitetietokannat, joista haetaan tietoa.
7. Suoritetaan
haut viitetietokannoista ja tallennetaan hakutulokset. Aineiston haut tulee
olla toistettavissa. Aineisto valitaan otsikon, tiivistelmän ja kokotekstin
perusteella, sen mukaan mikä aineisto vastaa parhaiten tutkimuskysymyksiin.
8. Aineiston valintaprosessi
viedään loppuun valitsemalla tutkimuksen kannalta olennaisin aineisto ja tarkastele
aineistoa kriittisesti. Aineiston laadun arviointia helpottavat
arviointilomakkeet (AMSTAR, JBI). Systemaattiseen kirjallisuuskatsaukseen
valitun aineiston laatua ja luotettavuutta arvioi kaksi tutkijaa itsenäisesti.
Systemaattiseen kirjallisuuskatsaukseen valittu aineisto tulee siis olla kahden
arvioitsijan yhteistyössä hyväksymää.
9. Kootaan lopullinen
aineisto ja tehdään synteesi. Käytettävä synteesi metodi on riippuvainen
esimerkiksi tutkimuksen filosofisesta näkökulmasta ja tutkimuskysymyksestä.
10. Raportoidaan
saadut tulokset ja suunnitellaan tulosten käytettävyys/toteutettavuus.
Systemaattisessa katsauksessa,
kuten kaikissa tutkimuksissa on oltava riittävät ja vahvat perustelut niille
valinnoille, joita tutkija tekee tutkimusideasta – tutkimuksen raportointiin
saakka!
Kuuntelijan
näkökulmasta systemaattinen kirjallisuuskatsaus on tutkimusta, joka kokoaa
yhteen jo olemassa olevaa tietoa ja tuo esille olemassa olevia tiedon aukkoja.
Systemaattinen kirjallisuuskatsaus on tutkimusta, jolla voidaan viedä olemassa
olevaa tietoa eteenpäin ja tuottaa uusia tutkimuksia tai luoda esimerkiksi
hoidon laatuun tai toimivuuteen liittyviä mittareita. Tutkimuksen maailma ei
siis ole vain yhden tutkimuksen lopullinen summa. Tieteellinen tutkimus on
kerroksittaista. Yksittäinen tutkimus toimii itsenäisenä tiedon tuottajana ja
useista tutkimuksista yhteen koottuna näyttöön perustuvana tietona tai uuden
tutkimuksen pohjana.
Kristina Mikkosen
luento 1.2.2017.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti